
Tavoitteeni kunnanvaltuustossa
Kolme teemaa, joihin haluan erityisesti kiinnittää huomiota, mitään muitakaan asioita väheksymättä.
Yritysten toimintaedellytyksistä huolehtiminen
Jokaisen kunnan elinvoimaisuuteen vaikuttaa vahvasti yrityskentän hyvinvointi. Sitä kautta luodaan työllisyyttä ja kunnalle resursseja palveluiden ylläpitoon. Olemassa oleville ja uusille yrityksille pitää luoda riittävät toimintaedellytykset mm. lupaprosessien, kaavoituksen ja työllisyyspalveluiden kautta. Pirkkala tunnetaan yritysmyönteisenä kuntana, annetaan tämän tilan säilyä tulevaisuudessakin.
Tasapainoinen kaavoitus ja kaupunkisuunnittelu
Toimivassa kunnassa on löydetty tasapaino yhdyskuntarakentamisen ja luonnonympäristön välillä. Arvokkaita luontokohteita pitää vaalia ja huolehtia siitä, että kaavoitus tehdään tasapuolisesti ottaen huomioon eri intressiryhmät. Kuntalaisilla pitää olla hyvät mahdollisuudet harrastaa ja palautua virkistysalueilla.
Kasvavalla kunnalla on kuitenkin iso tarve yhdyskuntarakentamiselle ja sitä pitää edistää. Tällöin tulee mietittäväksi ratkaisut tiivistämisen ja kokonaan uusien alueiden raivaamisen välillä, viihtyisyyttä ei saa unohtaa. Jos viheralueet vähenevät, ei kunta ole pitkässä juoksussa välttämättä enää niin houkutteleva asuinpaikkana.
Perusopetuksen riittävä resurssointi
Perusopetusvaiheessa luodaan pohja nuoren tulevaisuuden kehitykselle ja edellytyksille menestyä myöhemmin elämässä. Nuoret voivat huonosti nykyään ja juuri perusopetusvaihe on keskeinen ajankohta vaikuttaa nuoren kehitykseen, paitsi tiedollisesti, myös henkisesti. Kunta voi huolehtia siitä, että tarvittavat resurssit taataan ja miettiä erilaisia opetusta helpottavia ratkaisuja mm. työrauhan ja erityisryhmien osalta.